Hae
Fit Fat Mama

Sain potkut blogiportaalista

Istuin psykologin vastaanoton odotustilassa ja katsoin kännykästä sähköposteja. Luin mailin otsikolla: ”Blogin irtisanominen”.

Sain potkut blogiportaalista ja yhteinen taival A-lehtien kanssa päättyy 1.6.2020.

Tämä tuli aika odottamatta, vaikkakin pari vuotta sitten kun monen sopimusbloggaajan taival sivustolla päättyi, mietin milloinkohan on oma vuoro saada ns. kengän kuva perseeseen.

Ensireaktio oli shokki. Ja onhan se nyt tilanteena täysin naurettava, niinkuin sanoin; olin matkalla psykologille jauhamaan tunteistani ja sitten siihen soppaan vielä potkutkin.

Blogi on vuosien varrella muodostunut sivutyöksi ja siihen olen kasvanut nimenomaan A-lehtien alla. Ensin Fitfashionin josta muutos blogiportaali terve.fi :hin.

Pakko myöntää, että suurena motivaationa kirjoitushomman jatkumiseen on ollut siitä saatava palkka. Vaikka blogista saatava raha ei ole suuri kuukaudessa, on se kuitenkin vuositasolla monta tuhatta euroa. Olen saanut maksettua blogituloilla mm. Mac:n, puhelinlaskut ja säästettyä ulkomaanreissuihin.

Teen tällä hetkellä 4-päiväistä työviikkoa päivätyössäni ja blogista saatu tulo on kompentoinut päivätyöstä saatua pienempää palkkaa edes vähän.

Rahallinen menetys harmittaa, vaikka tottakai kirjoittamisen motiivina on myös vertaistuki, motivointi ja arjen kuulumisten raportointi ihan omiin arkistoihinkin. Postauksia on syntynyt vuosien aikana yli 1000 ja osa niistä on ollut ihan korvaamattomia. Lasten vauvavuoden kuukausimuistot ovat tallessa, kuten myös raskaimmista asioista kertomiset.

Olin pari päivää uutisen jälkeen todella harmistunut ja ahdistunut. Nyt tämän kirjoittaminenkin ahdistaa ja tuntuu vähän tyhjältä.

Fit Fat Mama blogi- mitä tapahtuu potkujen jälkeen?

En lopeta bloggaamista, vaan siirryn Vaikuttajamedialle 1.6. Siellä minua odottaa monta entistä blogikollegaa ja olikin aivan ihanaa miten Monna ja Johanna ottivat miut avosylin sinne vastaan <3. Tuntui, että raskas kivi vierähti sydämeltä kun en ensin oikeasti tiennyt yhtään mitä teen ja olin ihan pihalla. Kaipaan enemmän yhteisöllisyyttä ja sitä meillä ennen vanhaan FitFashionin porukalla oli runsaasti. Sitä on luvassa blogiportaali Vaikuttajamedialla.

Blogin osoite tulee olemaan 1.6 alkaen fitfatmama.vaikuttajamedia.fi

Päivitän osoitteen myös instagramiini sekä Facebookiin jossa kannattaa seurata muutenkin meidän menoa.

SEURAA MAMAA
Facebookissa / Instagramissa

Horror ruokapäiväkirja lauantailta

Viikonloppu rytmi ja ruokailu poikkeaa miulla todella paljon arkipäivistä. Lötvötetään yleensä pitkään ja syödään aamupala paljon myöhemmin kuin normisti.

Otin ylös lauantain ruokailut ja tämä on niin horror meininkiä että voi tsiisus. Horror ruokapäiväkirja lauantailta siis olkaa hyvä:

Aamupala 10.00

Omenalettuja

Meidän viikonloppu perinteenä on tehdä lettuja toisena päivänä ja katsoa ohjelmaa. Söin omenalettuja joiden päälle laitoin hilloa ja osaan nutellaa. Iso kuppi kahvia kaveriksi.

Ruoka n. 15.00

Puolikas pitsa ja pulla

Tilasin kotiinkuljetuksella pitsaa Pitsa Masterista. Oma lättyni oli itseasiassa kevyt-versio listan mukaan,mutta sitä ei kyllä huomannut mausta mitenkään negatiivisesti; ihan sairaan hyvää! Täytteenä oli kanaa,tulista kastiketta,jalapenoa,tomaattia ,kurkkua,ananas ja tomaattikastike+vähemmän juustoa kuin normipitsassa.

Iltapala 20.15

1,5 lasillista smoothieta

Tein elämäni ensimmäisen kerran smoothien jonka pohjana oli makeuttamatonta mantelijuomaa. Sen lisäksi banaani,marjoja,viherjauhetta ja hunajaa. Muuten oli jees,mutta viherjauhetta laitoin liikaa kun maistui läpi.


Leffamätöt n. 22.00

Paniini ja karkkia

Pidettiin miehen kanssa leffailta ja söin paniinin sekä ison kasan karkkia.

Ateriavälit oli ihan törkypitkät. Hyviä valintoja oli kevyempi pitsa sekä smoothie. Muuten oli todellakin aika horror haha! Seuraavana päivänä rytmit oli enemmän kohdallaan ja oli kaksi lämmintä ruokaa sekä välipala. Sellainen ruokapäiväkirja sitten!

Ei se ole aina niin justiinsa!

Lue myös

Ruokapäiväkirja jonka julkaiseminen hävettää

SEURAA MAMAA
Facebookissa / Instagramissa