Hae
Fit Fat Mama

30 päivän treenihaaste jossa epäonnistuin

Kerroin blogissa, että aloitan vuosien jälkeen treenihaasteen. Kyseessä on siis Jillian Michaelsin 30 day shred haaste. Tein sen edellisen kerran 6-vuottia sitten ennen häitä. Silloin olin 24-vuotias yhden lapsen äiti, ruokavalio oli paljon tarkempi kuin nykyisin ja kävin salilla n. 3-4 kertaa viikossa.

Nyt koen totaalisesti epäonnistuneeni treenihaasteessa. 30 päivän treenihaaste jossa epäonnistuin.

Ennen-jälkeen kuvissa ei näy oikeastaan mitään eroa, niin vähän etten halua niitä edes julkaista. Koen epäonnistuneeni myös ihmisten motivoinnissa ”siekin pystyt kun miekin pystyin”- No v*ttu en pystynyt kunnon tuloksiin.

Pidin haasteesta myös taukopäiviä. Joskus oli syynä se, että oli totaalisen poikki päivän päätteeksi. Joskus se, että askelia oli tullut yli 20 000 ja koin ettei ole enää niin tarpeellista tehdä jotain hyppely pyppely treenihaastetta.

”Nössöt lopettaa kesken” oli ajatus ennen. Koen itseni jotenkin todella epäonnistuneeksi ja ihan paskaksi. Sitten mietin, että mitä hittoa? Kyseessä oli treenihaaste, ei mikään sen isompi asia. Liikun päivittäin jollain lailla, vaikka treenihaastetta en aina tehnytkään.

Eli vertaistukea teille muille tavallisille liikkujille : vaikka olen monen mielestä duracell pupu joka liikkuu ja härvää hulluna, niin epäonnistuin treenihaasteessa. Olen tavallinen liikkuja, jolle ei enää ennen-jälkeen kuvissa muutoksia pahemmin tule, koska ruokavalio on niin päin persettä. Tänään ruokkiksella en myöskään treenannut, vaan istuin sohvalla ja otin rennosti.

Tunnen itseni epäonnistuneeksi senkin takia, koska ennen miulla oli selkärankaa herkuissa. Olen aina ollut herkkuperse, mutta esimerkiksi silloin 6-vuotta sitten olin paljon päättäväisempi. Nyt olen niin mukavuuden haluinen, että mieluummin otan chillimmin ja herkuttelen.

Jotenkin tuntuu, että tuloksiin muutenkin pitäisi tehdä oikeasti paljon enemmän töitä. Parikymppisenä riitti se, että kävi paskalla ja paino tippui pari kiloa. Nyt kolmekymppisenä kun imetys loppui vuosi sitten ei homma menekään niin.

Sen verran muutosta on tullut, että kasvot näyttää kapeammilta kun kaveri sanoi vähän aikaa sitten, että naamasta huomaa muutoksen. Jej!

Miksi lopetin treenihaasteen kesken

 

Tuntui, että rupesin stressaamaan ja suorittaamaan sitä liikaa. Joskus jumppasin 23.00 aikaan, joskus ulkona, joskus leikkipuistossa ja monesti lasten härvätessä ympärillä. Mietin välillä liikaa sitä, kuinka haaste meni edellisen kerran. ”Edellisen kerran ei tullut yhtään taukopäivää ja tein vaikka hampaat irvessä”. 

Vertasin itseäni itseeni 6-vuotta sitten. Fakta on kuitenkin se, että 6-vuodessa olen muuttunut ihmisenä muutenkin kuin liikkumisessa ja syömisessä.

3 level jäi muutamasta päivästä kiinni, mutta kun taukopäiviä tuli jo kolme, tajusin ettei ole mitään järkeä puskea väkisin loppuun kun homma meni muutenkin reisille.

 

Mitä opin tästä

 

Itsensä haastaminen on kivaa, mutta pitää osata olla itselleen myös armollinen. Nyt vanhempana pyrin siihen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, en vaan siihen että näyttääkö vatsa nyt miten kiinteältä haasteen jälkeen.

Huomasin ahdistuneeni kun katsoin ennen-jälkeen kuvia kun niissä ei ollut muutosta, mutta jos olisin nähnyt vain jälkeen kuvat joissa pelleilin bikinit päällä niin tuli hyvä mieli. Puristelin mahaani 6-vuotiaan ottaessa kuvia ja sanoin, että eikös äitillä ole ihana maha. Esikoinen sanoi, että eikö oo nolo olla tolleen bikineissä kuvissa niin sanoin, että ei miksi olisi? Itsensä hyväksyminen nousi tässä pilalle menneessä haasteessa ylös.

Liikun päivittäin, näytän lapsilleni hyvää esimerkkiä aktiivisesta arjesta ja myös someen tuon sitä TAVIKSEN liikkumista. Paskat pilalle menneestä haasteesta.

Siis tiedättekö miten hyvältä tämä tuli jotenkin kirjoittaa tästä? Tuntui, että pieni kivi tippui sydämeltä ja en mollaa itseäni niin paljon tässä asiassa.

 

30 päivän treenihaaste jossa epäonnistuin : ei kaada silti maailmaani.

 

 

SEURAA INSTAGRAMISSA

SEURAA FACEBOOKISSA

 

6 kommenttia

  1. Lasten ja Hellan välissä kirjoitti:

    Hyvä sinä! Eipä se tosiaan ollut sen kummempi kuin itsesi haastaminen, jos se ei tunnu hyvälle ei sitä kannata viedä loppuunkaan! Niin kauan kun liikunta on mukavaa ja haastaa sen vuoksi itseään asiat on kunnossa:)

    Armollisuus itselleen on parasta antia mitä voi antaa:)

    • tiinafit kirjoitti:

      Kiitos kommentista ja niinpä, ei ollut tavallaan sen isompi asia mutta jännä miten epäonnistunut olo siitä hetkeksi tuli 😀

  2. Tiina kirjoitti:

    Samat fiilikset täällä 🤗 ikää kun tulee niin ei jaksa enää niin pingottaa vaan rennompi tyyli on mukavampi… toki kahden lapsen kanssa väsymys ja arjen vaatimukset vievät ison osan energiaa…. ”Liputan” itsekin arki liikunnan puolesta 👏

    • tiinafit kirjoitti:

      Arki liikunta on best, just sellainen matalan kynnyksen ja sitä kyllä tulee tehtyä :). Kiva kun voit samaistua =)

  3. Jonna / Palasia arjestani kirjoitti:

    Kuulostaapa tutulta! En jaksa enää itsekään raataa perse verellä salilla niin kuin joitain vuosia sitten. Silloin ulkonäkö oli tärkeää ja itsekuri huipussaan. Nyt haluan panostaa vain yleiseen hyvinvointiin ja jaksaa tätä hullunmyllyä ja nauttia elämästä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *